"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

6. joulukuuta 2015

Kuka mikä Ornäs?


Kuva: fasetti.fi
Vaikka tämä onkin ollut hyvin mainostettu, vinkkaan kuitenkin hienosta huonekalunäyttelystä Unohdettu Ornäs, jossa on esillä muotoilija Carl-Gustaf Hjort af Ornäsin tuotantoa vuosilta 1945-1975. Näyttelystä on kerrottu mm. joulukuun Glorian Antiikissa ja marraskuun Avotakassa.

Näyttelytila on Hollolassa Antiikkikeskus Fasetissa, vielä ehtii 19.12 asti.

Kävin tutustumassa, erikoisen laajasti ja huolella toteutettu näyttely, ei yhdellä kädellä huitaistu jotakin esille.
On ollut onni että vanhaa tuotantoa mallipiirustuksineen on säilytetty. Osa huonekaluista on saatu ihan vanhan tehtaan varastosta, osa on entisöity, osa saatu yksityisiltä henkilöiltä.

Oli todellakin aika saada tämän muotoilijan nimi ja tuotanto esille. Joitakin huonekaluja on tarkoitus ottaakin nyt tuotantoon, ja vielä saada tieto kansien väliin säilytettäväksi, eli kirjakin on tulossa.
Veikkaan muuten että tuotantoon otetaan ainakin kuvassa ensimmäisenä oleva linjakas Siesta nojatuoli.

Ornäs nimenä ei ollut minulle ihan tuntematon, en tosin tiennyt mitään muuta Nallen huonekalua kuin blogistanikin löytyvä, Afo Seat tuoli josta on  kerrottu v. 2009. Mutta nyt on viisaampi.


Linkkivinkit:
Kuvia näyttelystä blogissa Muotoseikka.

Video avajaisista Youtube.

2 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kaunokainen Siestassa on hiukan pelottavan näköinen jalkarakaisu; meneekö poikki kun tosi painava henkilö siihen istuu? Auts. Jollain sukulaisella on ollut tuollainen keskimmäinen tuoli, tai parikin.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka olen kotoisin Lahden seudulta ja toinen vanhemmista oli huonekalupuuseppänä mm. Askolla, Ornäs oli tuntematon nimi. Johtuu varmaan siitä, että Puunveisto Oy oli helsinkiläisyritys, ja paikallisten yritysten huonekalut kuuluivat kodin arkeen.