"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

10. lokakuuta 2013

Löytö !

Kirppispongarille lasiesineiden tunnistaminen on tärkeää, hyviä löytöjä saattaa mennä ohitse kun ei vaan tunnista esinettä.
Selailenkin paljon alan kirjallisuutta, kuvastoja, nettiä, katson kuvia, opettelen.

Hyvästä näkömuistista oli apua myös seuraavan esineen tunnistamisessa. Muistin, että kyllähän minä olen tuon nähnyt kuvassa, muistin jopa missä kirjassa. (Keräilijän aarteet-Suomalaisia lasimaljakoita.)

 Pieni taide-esine on maljakko (n. 9cm), 
 Tapio Wirkkalan suunnittelema Jäkälä eli Sormivaasi,
Iittalan tuotannossa 1950-1964.
 Lasin pinta on happohimmennetty sameaksi.

Ei ole signeerattu,
 signeerattuna olisi myyjä sen silloin tunnistanutkin,
eikä hintana olisi varmasti ollut 1eur.

Luulisin, että tämä on vuoden paras löytö noin kun ajattelee arvoa,
 mutta mikään suosikkiesine tämä ei ole.
Ihan hyllyn perukoille menee.



 Samaan syssyyn vielä joitakin muita ostoksia:
 Vanhat Röstrandin astiat ovat suomalaisille aika vieraita, kulhon (halk. 18cm) pohjasta löytyy kuitenkin leimat, jonka avulla voi etsiä lisää tietoa.
Sarja on Viktoria, tuotantoaika 1950-60-luku.
Koriste käsinmaalattu.
Hinta: 50cent.



 Kaksi Franckin Häränsilmää, isoon oli kirjoitettu hintalappuun "sininen lasikippo", hinta oli 50cent.

Pieni kirkas oli myynnissä pussissa, jossa oli kaksi muutakin pientä lasiastiaa,
 hinta niille yhteensä 50cent.



 Tässä vähän pölyistä Finel emalia,
ovat olleet jo jonkin aikaa parvekkeella koristeena.
Joku paikka näillekin pitäisi sisältä pian löytää.

Koriste R. Uosikkisen, 1.6 litrainen Ritari kahvipannu 5eur.



Pieni kattila, koriste Apila
 loppupuolelta 70-lukua.
Sarjaa löytyy myynnissä esim. Anttilan kuvastoista vuodelta -79 ja -80.
Hinta 1,50eur.


6 kommenttia:

Pilviraitti kirjoitti...

Käsittämättömän edulliset löydöt nuo Finelit! Niiden hinnat myyjät yleensä tietää, mutta lasiesineitä harva tunnistaa. Mullakin varmasti jää paljon arvokasta suomalaista lasia pikkuhintaan kirpuille, kun en oikein tunne ja tunnista niitä. Joku aika sitten kyllä kirpulta tarttui mukaan "lasikippo 2e", jonka tunnistin Kumelan rypälemaljaksi.

SarP kirjoitti...

Oi, oi, mahtava onni!
Muuten kohta on Wirkkalan juhlavuosi, joten älä kätke kaapin perälle,vaan kerää koko setti ;).
Muutekin löydät uskomattomia.

Piia kirjoitti...

Wau, hienoja löytöjä! Itsekkin löysin todennäköisesti Kalevala Korun hopeisen Perniön sormuksen rihkamasormuspussista 2€ =D

Mirja kirjoitti...

Kiva, nostalginen blogi. Kuin kurkistus lapsuuteen.

Itse olen useamman kerran kun kirpparilta olen löytänyt jonkun kiinnostavan esineen googlettanut sen siellä kirpparilla samantien. Onneksi on nämä älypuhelimet.

n i n n u kirjoitti...

Mä olen sen verran "kalkkis", että en käytä puhelimessa nettiä. Muutenkin käytän puhelinta hyvin vähän. Yleensä katson siitä vain kelloa.

Mona kirjoitti...

No melkoisen Wirkkala löydön olet tehnyt...onnea, sanoo kade :-D